Valoisa loppuelämän koti - Mangrove
JAA SOMESSA

Valoisa loppuelämän koti

Valoisa loppuelämän koti

 

 

Ensisijainen tarpeemme uudelle kodille oli löytää isompi asunto lähempänä Turun keskustaa. Meillä oli jo yksi lapsi, ja rakkautta riittäisi vielä toisellekin. Käyn itse Helsingissä töissä, joten juna-aseman läheisyys oli meille tärkeää. Yllätyimme lopulta siitä, kuinka vaikeaa oli löytää saunallinen neliörivitaloasunto lähempänä kaupunkia ja etsimmekin sopivaa kotia noin vuoden ajan. Iso osa rivitalokohteista, varsinkin neliöistä olivat 2-kerroksisia. Vaikka vetreitä vielä olemmekin, koimme että yksitasoinen ratkaisu olisi käytännöllisempi. Aluksi katsoimme oikeastaan ainoastaan vanhempia rivitaloja, sillä ajattelimme, ettei uudiskohteeseen ole varaa – loppujen lopuksi kun aloimme laskemaan vanhempien kohteiden tulevia remontteja sekä uudiskohteiden ehkäpä kovaa alkuhintaa mutta ns. korjausvapaata aikaa ja mm. matalia lämmityskustannuksia totesimme, että ero ei ole kovinkaan suuri. Halusimme turvallisen ja meidän näköisemme kodin – ehkäpä loppuelämäksemme.

Auringonlähteeseen päädyimme paljolti myös tuurin kautta – yhtenä iltana syksyllä 2016 sähköpostiini tuli Etuovelta vahti-ilmoitus Auringonlähteen aivan alkutekijöissä olevasta RS-kohteesta. Juttelimme puolisoni kanssa vain pari tuntia ja lähetimme sähköpostia kohteen välittäjälle Bravo kiinteistönvälitykseen varataksemme asunnon – kello oli muistaakseni n. 23.00 illalla kun saimme vielä vahvistuksen. Seuraavana päivänä kuulimmekin, että kaikki kohteet oli jo varattu ja kaupantekohetkellä asuntoihin oli 5-10 henkilön jonot – tuuria oli todella matkassa että luin kyseisen sähköpostin illalla ja teimme nopean päätöksen.

Kotimme pohjaratkaisun toteutimme täysin kuten sen oli arkkitehti piirtänyt, vaikka muutoksiakin olisi voinut tehdä. Mielestämme pohjaratkaisu oli järkevä ja tehokas, ja se sopi meidän tarpeisiimme. Myös pintamateriaalit valitsimme Mangroven ehdottamista materiaaleista, sillä ne vastasivat toiveitamme vaaleasta ja aikaa kestävästä kodista; lattiat ovat 3-sauvaista tammiparkettia ja seinäpinnat jätimme vaaleiksi. Ainoat muutokset tehtiin mm. kodinkoneisiin, jotka halusimme valkoisen värisenä. Myös saunan sävyt valitsimme itse.

 

Makuuhuoneet ja säilytys

Kodissamme on 3 makuuhuonetta, 2 pohjoispuolella ja 1 eteläpuolella. Yhdessä makuuhuoneessa on tilava vaatehuone liukuovella, ja toisessa makuuhuoneessa kolmen kaapin leveydeltä peilikaappia. Myös eteisessä on tuplapeilikaapit. Kotiimme kuuluu myös reilun kokoinen puolilämmin varastotila.

 

Ikkunat ja piha

Yksi Auringonlähteen kotien suunnittelun keskipisteistä on tietysti olleet laajat ikkunat oleskelutiloissa; yhtenäistä ikkunapinta-alaa onkin n. 30m2. Taloyhtiön eri asunnoissa asukkaat ovat ratkaisseet yksityisyyden eri tavoilla, verhoilla ja screeneillä – me valitsimme lamelliverhot. Suuriin ikkunoihin tottui nopeasti ja on ihanaa, miten luonnonvalo tulvii sisään oleskelutiloihin läpi vuoden. Meille suuri ikkunapinta-ala on jo ihan normaali juttu, mutta tarvittaessa lamellit saa aina kiinni niin halutessaan. Ikkunoita reunustaa 40m2 ulkoterassi ja nurmea. Etelään katsovaa pihaamme olemme rajanneet tuija-pensailla, jotka kasvavat lähivuosina täyteen loistoonsa.

 

Keittiö

Keittiön kaapit ovat mittatilaustyönä pieneltä alihankkijatoimittajalta. Työtasona on sormivahattua tammea ja kaapistot ovat hiljennyksillä ja vedinuralla. Allas on vaaleaa komposiittia. Valitsimme aluksi mattapintaiset ja uralliset kaapistot tyylisyistä, mutta näin jälkikäteen on osoittautunut että ne ovat myös todella käytännölliset lapsiperheen arjessa – melkein vuoden ikäinen lapsemmekaan ei pääse käsiksi keittiön laatikoihin ja kaappeihin. Keittiössä on integroitu jääkaappi-pakastin ja astianpesukone sekä valkoinen uuni, mikro sekä pylväsliesituuletin – Savon liesituulettimen teho on yllättänyt jälkeenpäin; avokeittiö/olohuoneessa rakennusvaiheessa pohdin miten mahtaa ruoanlaiton tuoksut leijailla sohvalle saakka ja tuoksuuko koko kodissa palaneen käry, jos vahinko sattuu, mutta liesituuletin imaisee kaiken todella tehokkaasti.

 

WC, kylpyhuone ja sauna

Kodissamme on saunallinen kylpyhuone, jossa myös wc, sekä erillinen wc eteisaulassa. Molemmissa huoneissa allaskaapistona ja työtasona on samat materiaalit samalta toimittajalta kuin keittiössä – tämä oli meille helppo ja käytännöllinen valinta, sekä pitää kodin tyylin yhtenäisenä. Laatat ovat Pukkilan Freedom-sarjaa ja ne ovat laadukkaat ja ajattomat. Seinään kiinnitettävät wc-istuimet olivat mukava lisä, sillä ne miellyttävät silmää, palvelevat lapsiperheessä ja helpottavat kylpyhuoneen siivoamista todella paljon. Pytyt ovat Gustavsbergin ja hanat sekä suihku Oraksen. Myös saunan lauteet olivat mittatilauskäsityötä Mangroven tarjoamalta alihankkijalta: lauteet ovat lämpökäsiteltyä leppää ja vaaleat seinät sekä katto ovat valkolakattua haapaa. Kiukaaksi valikoitui Mondexin tyylikäs lauteisiin upotettu lattiakiuas. Mielestämme saunan värimaailma on modernin raikas, mutta silti lämmin ja kutsuva.

Lämmitys

Auringonlähteessä on lämmitysmuotona vesikiertoinen lattialämmitys, sekä Niben poistoilmanlämpöpumppu. Olemme asuneet täällä nyt yhden talven ylitse, ja voimme sanoa että lämmitys on toiminut mainiosti; huolimatta isosta ikkunapinta-alasta koko koti on tasaisen lämmin eikä missään vedä. Varpaat pysyvät lämpiminä ja laskut suhteellisen pieninä. Elokuussa 2018 tulee vuosi täyteen tänne muutosta ja keskiarvollisesti laskin, että lämmitys maksaa n. 500€/vuodessa + käyttösähkö ja veden lämmitys.

Taloyhtiö

Taloyhtiön puheenjohtajana olen ollut paljon tekemisissä Mangroven kanssa ja jatkan sitä edelleen. Yhteistyö on ollut tiivistä ja sujuvaa. Virallisesti olemme rivitaloyhtiö, vaikka kodit onkin rakennettu paritaloiksi. Auringonlähteessä on yhteensä 12 asuntoa eli 6 paritaloa. Asunnoista puolet ovat kolmioita ja puolet neliöitä. Asukkaita on nuorista pariskunnista eläkeläisiin saakka. Lapsiperheitäkin piisaa naapurustossa, joten 6- ja 1-vuotiailla lapsillamme on paljon leikkitovereita lähistöllä. Taloyhtiössä on todella hyvä henki ja teemmekin suurimman osan töistä talkoilla – ainoastaan parkkipaikan talvikunnossapito on ulkoistettu. Asukkaat osallistuvat ahkerasti ja yhteisömme on hyväntuulinen.

Rakennusprosessi

Rakennusprosessi sujui mutkattomasti, ja olimmekin mukana heti alusta lähtien. Viestintä Mangroven puolelta oli runsasta, erityisesti projektin aloitusvaiheessa jolloin kaikki oli vähän uutta meille. Pääasiassa asioimme kohteen insinöörin ja vastaavan mestarin kanssa. Koska kyseessä oli RS-kohde, lainsäädäntö määritteli paljonkin projektin etenemistä ja se toi turvaa asukkaille. Uuden kodin ostaminen on aina jännittävää, mutta se korostuu, kun kyseessä on uudiskohde ja päätöksiä pitäisi tehdä lukemattomia välillä lyhyelläkin aikavälillä. Mangrove oli rakennusprosessin aloituksen aikaan vielä pienempi yhtiö, ja vaikka se jännitti niin ajattelimme että toisaalta yhden taloyhtiön merkitys on myös heille suurempi. Mangrove kertoi rehellisesti mitä edellisistä kohteista on opittu ja kävimme ”hiippailemassa” heidän edellisessä kohteessaan Raadelmassa. Vakuutuimme Mangroven osaamisesta ja he herättivät meissä luottamusta, kuten myös kiinteistönvälittäjämme. Asuntoihin muodostuneet varausjonot myös pönkittivät päätöstämme. Vuositarkastus lähenee nopeasti ja uskomme että tarkastus ja mahdolliset korjaukset saadaan tehtyä hyvässä yhteisymmärryksessä.

 

 

Vinkkejä uudiskohdetta harkitsevalle

Jos et ole aiemmin ollut mukana uudiskohteessa niin sanoisin, että rohkeasti mukaan vaan, mutta ole valmis tekemään päätöksiä! Varsinkin uutta taloyhtiötä perustaessa on yhtäkkiä monia, välillä kymmeniä asukkaita, joilla kaikilla on oma mielipide ja kaikki muuttavat uuteen paikkaan samaan aikaan. Kärsivällisyys on arvokasta, mutta niin on myös ripeä päätöksenteko, kuten saimme itse huomata. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota pintamateriaalien valintoihin, sillä niitä ei lähdetä muuttamaan ihan lähiaikoina – kuuntele sydäntäsi ja tee kodistasi teidän näköinen!

 

Jussi, hallituksen puheenjohtaja
As Oy Turun Auringonlähde, Turku

Tilaauutiskirje

Liity uutiskirjelistalle

Saat ensimmäisenä tiedon uusista kohteistamme.

Täytä tiedot ja tilaa uutiskirje

Seuraa meitä
sosiaalisessa mediassa

Tiedät mitä tapahtuu.